Tarinani

Joskus itsensä voi löytää juuri sieltä, mistä ei koskaan ajatellut itseään löytävänsä.”

Alkuvuonna 2013 otin tietämättäni askeleet kohti uutta elämää. Sairastuin masennukseen, ja vannoin, etten enää koskaan alkaisi yrittäjäksi. Olimme toimineet jo vuosikymmenen ajan maatalousyrittäjinä, mutta ajoimme lopulta toiminnan alas pitkällä sairauslomalla ollessani.

Meni viisi vuotta, kunnes uskalsin jälleen lähteä pohtimaan tulevaisuutta ja sitä, mikä voisi olla oman elämäni oikea suunta.

Löysin itseni juoksuharrastuksen parista ja sen myötä kalevalaisesta jäsenkorjauksesta, mikä poisti tehokkaasti uuden harrastuksen aiheuttamat jumini. Ehdin käydä hoidoissa puoli vuotta, kun sattuma toi eteeni tiedon Kalevalaisen jäsenkorjaajan opinnoista.
Ja se oli menoa – laitoin toiminimen pystyyn ja aloitin opinnot.

Opintojen loppupuolella asiakastöitä tehdessäni huomasin, kuinka kokonaisvaltaisia ihmisten ongelmat ovat.
Koin, etten pelkillä jäsenkorjauspalveluilla päässyt antamaan asiakkailleni sitä, mitä minulla olisi todellisuudessa mahdollisuus antaa.

Ja jälleen sattuma puuttui peliin. Kävin ratkaisukeskeistä valmennusta opiskelevan valmennettavana, minkä jälkeen voitin arvonnassa lahjakortin samaan koulutukseen.
Ehkä näin todellakin oli tarkoitettu!

Kun olin itse ollut valmennettavana, täytyy sanoa, että yllätyin ihan tosissani. Valmennuksen aikana esiin nousi tunteita, joita en ollut aiemmin osannut kohdata ja käsitellä, mutta jotka valmennuksen oppien avulla sain taltutettua siedettäviksi. Olinkin vakuuttunut ratkaisukeskeisen valmennuksen voimasta käytännössä, ja opintojen alkaessa jo ensimmäinen koulutusviikonloppu osoitti, että tätä haluan tehdä enemmänkin.

Sekä opintojen että valmennettavana olemisen myötä olen saanut lisää itseluottamusta ja uskallusta elää omannäköistä elämää, jossa saa olla riittävällä tavalla itsekäs, mutta kuitenkin muut huomioonottava ja avulias ihminen.

Ja ennen kaikkea opintojen myötä olen saanut keinoja auttaa asiakkaitani kokonaisvaltaisesti sekä kehon, mielen että elämän kipu- ja jumitilanteissa. Silloin, kun kaipaat rinnalla kulkijaa kohti uutta suuntaa.

Valmentajana haluan tuoda asiakkailleni rohkeutta olla oma itsensä ja tavoitella omia unelmiaan.”

Vaikka joskus tuntuu, että olisimme kadottaneet itsemme, on meillä myös kaikki avaimet itsemme löytämiseen uudelleen.

Erityisesti Ratkaisukeskeisen valmentajan koulutuksessa halusin oppia sanoittamaan asioita paremmin niin, että asiakkaani voivat oivaltaa itse, mikä itselle on tärkeää. Uskon nimittäin, että jokaisella meistä on vastaukset jo valmiina, kun vain kaivamme ne yhdessä esiin.

Valmentajana haluankin olla sinulle se luotettava henkilö, jonka kanssa voi aidosti sanoa asioita ääneen ja pohtia, miten tästä eteenpäin. Vain olemalla rehellisiä itsellemme ja muille, voimme rohkeasti rakentaa itsellemme uudenlaisen, omannäköisen elämän – vaikka juuri nyt tuntuisi siltä, että olet kadottanut itsesi.

Arvot, joiden pohjalta työskentelen

Rehellisyys, herkkyys ja aitous.

Minulle on tärkeää, että koet olosi turvalliseksi seurassani. Siksi haluan olla rehellinen ja aito – luottamuksesi arvoinen.

Valmennuksessani sinun ei tarvitse suodattaa sanojasi, vaan voit kertoa sen, mitä aidosti tunnet ja ajattelet. Sillä vain olemalla rehellinen niin itsellesi kuin minulle, voimme löytää elämääsi ne asiat, joista oikeasti haaveilet.

Halusin työn, jossa voin olla oma itseni ja samalla auttaa muita.”

Kun välillämme on luottamuksellinen ja aito vuorovaikutussuhde, tuottaa valmennus parempia tuloksia. Siksi saat minusta valmentajan, joka tuo mukaan oman herkän persoonansa ja on aidosti läsnä valmennustilanteessa.

Koulutukseni
  • LCF Life Coach® 2024
  • Kalevalainen jäsenkorjaaja 2023
  • Koulutettu kokemusasiantuntija 2018
  • Hevos- ja maatalouspuolen useita eri koulutuksia vv. 1990-2014

Olen sitoutunut noudattamaan ICF:n* eettisiä sääntöjä sekä olen Suomen Coaching-yhdistyksen jäsen.

* ICF eli International Coaching Federation (Kansainvälinen coaching-yhdistys).

Ratkaisukeskeinen valmennus

eli Life Coaching

Uusia näkökulmia ja oivalluksia sinulle, joka kaipaat tukea oman elämäsi haltuun ottamiseksi tai uuden suunnan etsimiseksi. Myös etänä.

Lue lisää

Kalevalainen jäsenkorjaus

Helpotusta kipuihin ja kolotuksiin lempeästi sinua ja kehoasi kuunnellen.

Lue lisää

Tuotteet

Vanhan kansan perinteistä ja luonnollista hoitoa sinulle. Tuotteet myynnissä verkkokaupassa ja hoitolalla.

Lue lisää

Asiakkaani sanovat palveluistani seuraavaa:

Valmennus oli ihana. Odotin jokaista kertaa ja itse valmennuksessa oivalsin paljon asioita.  —Marianne
Valmennus oli oikein miellyttävää, lempeää, mukaansa tempaavaa ja herättelevää. Valmentaja on kiinnostunut sekä osaa tulkita ihmisiä tosi hyvin. Näkee kokonaiskuvan ja sen yksityiskohdat tarkasti.  —Henna
Olen jo suositellut valmennusta muillekin! Hyvin sinä vedät – olet todella taitava 🙂.  —HM
Sain valmennuksesta avaimia omaan itseeni.  —N
Sun valmennuksessa tajusin, kuinka monta ongelmaa rutiinien prosessointi ratkaisee.  —Usva Puisto